Koulurauha-animaatiot osana koulurauhan julistamisjuhlaa Seminaarin koululla
Valtakunnallinen koulurauha julistettiin 34. Kerran. Julistus tapahtui keskiviikkona 28.8. klo 10 Hämeenlinnassa Seminaarin koululla. Hämeenlinnalaiset oppilaat valitsivat tämän vuoden koulurauhan teemaksi ”Et ole yksin”. Teeman avulla halutaan muistuttaa yhteisöllisyyden tärkeydestä ja siitä, että jokainen otetaan mukaan.
Juhlan aikana arvovaltainen yleisö, tasavallan presidentti Alexander Stubb mukaan lukien, sai nähdä oppilaiden luomia koulurauha-animaatioita, jotka oli toteutettu Kulttuurikeskus ARXin työpajassa. Animaatioiden idea syntyi oppilaiden toiveesta luoda koulurauhan julistamistilaisuuteen seinälle projisoitava taideteos yhdessä ARXilaisten kanssa. Työpajassa oppilaat yhdistivät digipiirtämistä ja animointia. Teoksissa korostuvat koulurauha-teeman mukaiset hahmot ja viestit.
Koulurauha-animaatioiden työryhmään kuuluivat oppilaat Saana Hallikainen, Given Heshima, Katri Järvinen, Niilo Kerälä, Lotta Lampsjärvi, Hulda Myöhänen, Taika Nuutinen, Ada Peltola, Joonatan Pöysti, Selja Raulamo, Sofia Råman ja Enni Siltanen. Heidän ohjaajanaan toimi ARXin taidekasvattaja Auni Tuovinen.
Koulurauha on Mannerheimin Lastensuojeluliiton, Poliisihallituksen, Opetushallituksen, Folkhälsanin ja Suomen Vanhempainliiton yhteinen ohjelma, jonka tavoitteena on kouluyhteisön hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistäminen.
Kulttuurikeskus ARX on hämeenlinnalainen monitaiteinen kulttuurikeskus, joka tarjoaa kulttuuria ja taidetta lapsille, nuorille, perheille, kouluille ja päivähoidolle. ARX tunnetaan myös vuosittaisesta Valoilmiö-festivaalista, joka keskittyy valotaiteeseen sekä lasten ja nuorten osallisuuteen.
Koulurauha-animaatiot on julkaistu ARXin Youtube-kanavalla https://youtu.be/FQ_fjlU9RRs