Hämeenlinna saa uuden, valoisan festivaalin!

Valotaideviikko on ympäri Hämeenlinnaa tapahtuva yhteisöllinen ja osallistava valotaidetapahtuma. Se toteutetaan ensimmäisen kerran Lapsen oikeuksien viikolla 14.–20.11.2022. Tapahtumasta on tarkoitus kehittää vuosittain toistuva. Valotaiteen tapahtumaviikko ja työpajakokonaisuus tuotetaan laajassa yhteistyössä Hämeenlinna kaupungin toimijoiden sekä eri järjestöjen kesken. Tuotantoa koordinoi lasten ja nuorten kulttuuriin erikoistunut Kulttuurikeskus ARX. SKRn Hämeen rahasto on myöntänyt tapahtumakokonaisuudelle kärkihankkeena 40 000 euron avustuksen.

Valotaideviikon taiteilijoina toimivat kaupunkimme lapset ja nuoret, jotka pääsevät suunnittelemaan ja toteuttamaan valotaidetta yhdessä taiteen ja valaisun ammattilaisten kanssa. Teoksia suunnitellaan ja toteutetaan erilaisissa työpajoissa kouluilla, päiväkodeissa, tapahtumissa sekä osana lasten ja nuorten taideharrastuksia muun muassa Aimokoululla ja Harrastus ihan lähellä -toiminnassa.

Valotaideviikko koostuu ympäri kaupunkia toteutettavista valo- ja videoteoksista, valotyöpajoista ja esi-tysluonteisista valo-happeningeistä sekä valotaiteen omatoimivinkeistä, joiden avulla jokainen voi osal-listua tapahtumaan ja toteuttaa valoteoksia, vaikka omaan kotiinsa. Monipaikkainen tapahtuma säteilee eripuolille Hämeenlinnaa; keskustan kortteleista pitäjiin ja julkisesta kaupunkitilasta yksityisiin tiloihin. Valotaideviikon tavoitteena on edistää kaupunkilaisten, erityisesti lasten- ja nuorten, osallisuutta kau-punkitilaan ja -taiteeseen sekä tarjota inspiroivassa muodossa valoa marraskuiseen pimeyteen.

Valotaideviikko toteutetaan yhteistyössä laajan kumppanuusverkoston kanssa. Pääyhteistyökumppanina valotaideteoksia eri puolille kaupunkia toteuttaa Torvinen Showtekniikka. Hankkeen ohjausryhmään kuuluu ARXin työntekijöitä sekä muita kaupungin ja yhteistyötahojen edustajia:

  • Laura Kauppinen, lastenkulttuurikoordinaattori ARX, ohjausryhmän pj.
  • Riikka-Leena Puistola, kulttuurituottaja ARX, ohjausryhmän sihteeri
  • Minna Haveri, lastenkulttuuripäällikkö HML
  • Antti Hämäläinen, johtava opettaja Aimokoulu
  • Panu Koskinen, toimitusjohtaja Torvinen Showtekniikka
  • Susanna Lappalainen, viheraluesuunnittelija HML
  • Mika Mäkelä, opetustoimenjohtaja HML
  • Janne Nieminen, kulttuuripäällikkö HML
  • Juha Rouhikoski, valotaideasiantuntija
  • Auni Tuovinen, osallisuusvastaava ARX
Valotaideviikon työryhmä

Lisätietoja:

Laura Kauppinen, Valotaideviikon ohjausryhmän pj.
+358 40 869 6344 laura.kauppinen@hameenlinna.fi

Riikka-Leena Puistola, Valotaideviikon tuottaja
+358 40 869 6326 riikka-leena.puistola@hameenlinna.fi

Auni Tuovinen, Valotaideviikon osallisuussuunnittelija
+358 40 530 3110 auni.tuovinen@hameenlinna.fi