ARXin vuosi 2023
Viime vuonna vietettiin lasten ja nuorten kulttuuripalveluihin keskittyvän Kulttuurikeskus ARXin 20-vuotisjuhlaa. Toimintavuosi 2023 jää tilastoihin ja muistoihin monien merkityksellisten kulttuurikohtaamisten vuotena.
ARXin peruspalvelut kutsuivat työmaa-aidoista huolimatta
Kulttuurikeskus ARXin sydämessä eli Galleria ARXissa nähtiin viime vuonna neljä näyttelyä: Minä tykkään nyt, Metsäretki, Ystävä joella ja Leikin varjolla. Lisäksi ARXin oma Mistä nyt tuulee? -näyttely piipahti Hippaloilla ja jatkoi kiertueelle Koillis-Suomen Koppa-verkoston kuntiin. Vaikka toimintavuotta sananmukaisesti varjosti Verkatehtaan Radiotalon korjaushanke, työmaa-aidasta huolimatta kävijöitä ARXin näyttelyissä oli yhteensä 8242. Heistä yli 3200 vieraili taidekasvattajien vetämillä opastuksilla. Näyttelyt olivat erityisesti varhaiskasvatusryhmien suosiossa, joten opastusajat varattiin usein loppuun heti niiden julkaisupäivänä.
ARX järjesti vuoden aikana myös kolme ARXantai-perhetapahtumaa, seitsemän Lasten lauantaita ja muutaman muun tapahtuman. Käyntikertoja tapahtumissa laskettiin yhteensä 4036 ja ARXin kesän työpajoissa 843. Suosituin tapahtumista oli teemaltaan sopivasti jännittävä, marraskuun alkuun sijoittunut Karsea-ARXantai, joka toteuttiin yhteistyössä Hämeenlinnan taidemuseon kanssa.
ARXin arjessa pyöri kuluneena vuonna kaksi kerhoa eli Taideaamut perheille ja Kotoutujien perhekerhot. Kerhokäyntejä laskettiin vuoden aikana 2070. ARX tarjosi perheille kulttuuria myös jakamalla yhdessä Hämeenlinnan taidemuseon kanssa Vauvapaketin Hämeenlinnan odottajaperheisiin Oma Hämeen äitiysneuvoloiden kautta.
Kaikki ARXin tapahtumat, kerhot ja näyttelyt ovat kävijöille maksuttomia. Omien tapahtumien ohella ARX koordinoi Hämeenlinnan kulttuurilaitosten yhteistä Lasten lauantai -kalenteria, josta löytyy taide- ja kulttuurisisältöjä lauantaipäiviin.
Suositut festivaalit tahdittivat juhlavuotta
Kulttuurikeskus ARX järjestää vuosittain kolme festivaalia: Suomen vanhimman monitaiteisen lastenfestivaalin eli Hippalot, nuorille suunnatun Räikee katutaidefestivaalin sekä uusimpana osallistavan kaupunkifestivaali Valoilmiön. Mukana näitä festivaaleja tekemässä oli viime vuonna suuri joukko eri taiteiden ammattilaisia sekä valtava joukko lapsia ja nuoria.
Valotaiteeseen keskittyvässä Valoilmiössä arvioitiin 14 teos- ja työpajakohteen keränneen kolmen päivän aikana noin 35 000 käyntikertaa. Valoilmiö-festivaalin tekemiseen osallistui lähes 1500 lasta ja nuorta ja sen aikana yleisölle esiintyi noin 120 lasta ja nuorta. Kantakaupungin kävelyreitin lisäksi valotaidetta nähtiin festarin viime vuoden satelliittipitäjä Iittalassa.
Nelipäiväiset Hippalot keräsivät elokuussa esityksiin, konsertteihin, työpajoihin, näyttelyihin sekä leikkipisteille yleisöä noin 18 500 käyntikerran verran. Yksi vuoden kohokohdista oli lasten kanssa yhdessä rakennettu Lasten puutarha.
Räikee katutaidefestivaalilla maalattiin tänä vuonna 21 kohdetta. Hämeenlinnaa värittävän festivaalin kantava idea on, että paikalliset tekijät ja nuoret tulevaisuuden lupaukset pääsevät työskentelemään yhdessä alan huippujen kanssa. Vuoden 2023 Räikeetä maalaamassa oli 55 katutaiteilijaa ja työpajoissa ja tapahtumissa taidetta teki 397 paikallista lasta ja nuorta. Maalauksiin voi edelleen käydä tutustumassa eri puolilla Hämeenlinnaa ja Hattulaa.
HÄX ja HIL voimistuvat vuosi vuodelta
Nuorisolle suunnattu HÄX vahvisti paikkaansa Hämeenlinnan kulttuurikentällä. HÄXin toiminnassa nuoret ovat aktiivisessa roolissa ja pääsevät tekemään ohjatusti katutaidetta ja musiikkia. Kaupunkikulttuuriin keskittyvä HÄX tarjosi toimintaa kesällä Hämeensaaren Skateparkilla sekä tapahtumissa. Tänä vuonna HÄXin osallistujia nähtiin myös Yle X PoPin lavalla.
HÄX tarjosi nuorille mahdollisuuden tutustua toimintaan Harrastamisen Suomen mallin eli HILin kanssa tehtävillä Demotour -kiertueilla Hämeenlinnan yläkouluissa. Lisäksi HÄX järjesti konemusapajoja osana Hattulan ja Riihimäen Kulttuuripolkuja. HÄXin eri toiminnoissa kirjattiin viime vuonna 2705 käyntikertaa.
Kulttuurikeskus ARX järjestää Suomen Harrastamisen mallin HIL-harrastuksia koulupäivien yhteydessä. ARXin taidekasvattajat ohjasivat syyskaudella 11 taideharrastusryhmää eri puolilla Hämeenlinnaa. Mukana on myös erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden pienryhmiä.
Kulttuuripolku saattoi tuhansia lapsia taiteen ja kulttuurin pariin
ARXin tuotantokokonaisuuksista suurin on Kulttuuripolku. Se on Hämeenlinnan, Hattulan, Janakkalan ja Riihimäen kulttuurikasvatussuunnitelma. Jokaisessa kunnassa polku on oma ja erityinen. Yhteistä on, että Kulttuuripolulle pääsevät kaikki alueen lapset varhaiskasvatuksen pienimmistä peruskoulun viimeiselle luokalle asti.
Kulttuuripolku tehdään yhdessä laajan, paikallisen yhteistyöverkoston kanssa. Se tarjoaa työpajoja ja retkiä, esityksiä ja museovierailuja. Kulttuuripolku tavoittaa vuosittain ikäluokat sataprosenttisesti ja monet lapsista useaan kertaan. Kulttuuripolun velvoittaviin sisältöihin ja extroihin osallistuttiin viime vuonna huikeat 42 603 kertaa.
Hämeenlinnan Kulttuuripolun ikimuistoisimpia tuotantoja viime vuonna olivat 3.-luokkalaisten koko ikäluokan yhdeksi yli 700 lapsen kuoroksi koonnut Poika joka katseli puiden latvoja -konsertti sekä kaupunginjohtajan isännöimä 6.-luokalaisten itsenäisyyspäivän juhla, jossa suosikkiartisti SHRTY villitsi niin ikään yleisönsä yhteislauluun. Vielä aivan joulun alla ARX jakoi päiväkoteihin 67 talvitaide-materiaalipakettia, joiden keltaisten ARX-ämpäreiden sisällön ja ohjevihkosen toivotaan innostavan lapsia pakkaspäivien talvitaiteiluun.
Somessa vietimme juhlavuottamme nostamalla esille kulttuuritekoja, joita teimme vuoden kierrossa. Elämme mukana muutoksessa ja suuntaamme katseemme nykyisyyden ohella tulevaisuuteen, kehitämme palveluita jatkuvasti vastaamaan aina uusien lasten ja perheiden tarpeita.
Juhlavuoden 20 kulttuurinostoa:
1/20 VAUVAPAKETTI
Kulttuurikeskus ARX ja Hämeenlinnan taidemuseo suunnittelivat yhteistyössä Vauvapaketin lahjaksi kaikille Hämeenlinnaan syntyville vauvoille.
Hämeenlinnan kaupunki jakoi Vauvapakettia vuoden 2023 alusta lähtien kaikille Hämeenlinnassa syntyville vauvoille neuvoloiden kautta raskausviikosta 28 eteenpäin. Lahjapaketin tarkoitus on rikastuttaa vauva-aikaa tarjoamalla taidetoimintaa ja menetelmiä, jotka tukevat vanhemman ja vauvan vuorovaikutusta. Samalla Vauvapaketti esittelee kulttuuritarjontaa vauvaperheille ja kutsuu osallistumaan ARXin ja taidemuseon palveluihin.
Paketista löytyy Vauvavihko, joka on suunniteltu tukemaan vauvan ja vanhemman varhaista vuorovaikutusta taiteen keinoin. Vauvapaketti sisältää myös puisen koristeen sekä Hämeenlinnan kaupungin museoiden vuosikortit kahdelle. Vauvapaketin kuvamaailma perustuu taidemaalari Maija Isolan teoksiin. Paketin ovat suunnitelleet taidekasvattajat Sarina Pulkka ja Kataja Ekholm.
2/20 TALVINEN ASKARTELUPUSSI-ARXANTAI
Askartelupussi-ARXantai on tapahtuma, johon voi osallistua kotoa käsin. ARX jakaa lapsille tapahtumaa varten 1000 kpl askartelupusseja. Pussin teema vaihtelee vuosittain. Vuonna 2023 toteutettiin Talvinen askartelupussi, jonka sisällöllä opeteltiin huovuttamaan omat sorminuket. Pussien jaossa tehtiin yhteistyötä Hauhon, Kalvolan, Lammin, Rengon ja Tuuloksen kirjastojen toimipisteiden kanssa. Tapahtuman striimi nähtiin ARXin YouTube-kanavalla lauantaina 28.1.2023.
Askartelupussi-ARXantai on syntynyt pandemiavuonna 2020 täyttämään tapahtumatuotannon tyhjiötä. Tapahtumaformaatti osoittautui toimivaksi erityisesti saavutettavuuden näkökulmasta, joten sitä päätettiin jatkaa, vaikka tapahtumatoiminta on mahdollistunut uudelleen.
3/20 KULTTUURIPOLKU
Kulttuurikasvatussuunnitelma Kulttuuripolku vie taidetta ja kulttuuria jokaiselle lapselle Hämeenlinnassa, Hattulassa, Janakkalassa ja Riihimäellä varhaiskasvatuksen ja peruskoulun arkeen. Kulttuuripolku tavoittaa alueen lapset vähintään kerran vuodessa. Työtä tehdään yhteistyössä paikallisten kulttuurilaitosten ja alueella toimivien taiteilijoiden kanssa. Kulttuuripoluilla mahdollistetaan tutustuminen eri taiteisiin ja taidelaitoksiin sekä oma luova tekeminen.
Kulttuuripolku tarjoaa kouluille ja varhaiskasvatukselle myös extra-sisältöjä, joita opettajat ja ohjaajat voivat valita ryhmilleen.
4/20 OMA NÄYTTELYTUOTANTO
Galleria ARXissa nähdään neljästä viiteen näyttelyä vuodessa. Galleriassa esitellään myös ARXin itse tekemiä ja tuottamia näyttelyitä. Keväällä 2023 oman tuotannon Metsäretki-näyttely johdatti kävijät metsäpolulle. Näyttelyssä oli mukana Käsityökoulu Robotin Kuuleeko metsä -installaatio.
5/20 SUURI KUOROKONSERTTI
Joka vuosi Poika, joka katseli puiden latvoja -kuoroprojekti tutustuttaa kuorolauluun koko kolmasluokkalaisten ikäluokan. Lukuvuoden mittainen lauluharjoittelu huipentuu jättikonserteissa. Kuorokonsertti kokoaa ikäluokan kuoroksi Hämeenlinnan lisäksi Hattulassa ja Janakkalassa.
6/20 HOKKUS POKKUS
Hokkus Pokkuksessa esiopettajia ohjattiin erilaisten mediatyökalujen käyttämisessä osana draamaprojekteja. Kevään aikana esiopettajat toteuttivat omat mediaprojektit yhdessä lasten kanssa. Animaatiota ja greenscreen-videoa yhdistäneet lopputulokset esitettiin tekijöille ja kutsuvieraille valkokankaalta Bio Rexissä.
7/20 ARXIN KESÄ
ARXin kesää on järjestetty vuodesta 2020 alkaen. Kesätoiminta painottuu kesäkuun alun viikkoihin. ARXin kesä tarjoaa maksuttomia pajoja lomaileville lapsille ja lapsiperheille. Tänä vuonna ARXin kesä kävi kierroksella myös pitäjissä.
ARXin kesässä tehtiin mm. Lasten puutarhaa, green screeniä ja jättikuplia.
8/20 KATUTAIDEFESTIVAALI RÄIKEE
Räikee katutaidefestivaali on monipaikkainen festivaali, joka tapahtuu purkukohteilla ja alkuluissa. Festivaalin aikana Hämeenlinna sai useita julkisia katutaideteoksia. Teoksia tehtiin alan harrastajien ja paikallisten lasten ja nuorten toimesta. Vuoden pääteos oli Jukka Hakasen Hämeenlinna-aiheinen teos junaradan varren alikulkuun. Räikee -festivaali on kaikille avoin ja maksuton. Festivaalin aikana järjestetään pieniä tapahtumia ja työpajoja myös ensikertalaisille ja koululaisryhmille.
9/20 LASTEN PUUTARHA
Lasten puutarha on kaikkia kaupunkilaisia varten luotu virkistysalue, jossa on otettu erityisesti huomioon kaupunkimme pienimmät asukkaat. Ajatuksena on, että puutarhan kasveista pidetään yhdessä huolta. ARX käyttää puutarhaa omassa toiminnassaan mm. tapahtumissa ja työpajoissa. Lasten puutarha luotiin yhdessä ARXin asiakkaiden kanssa Verkatehtaan alueelle. Puutarhan suunnittelusta ja toteutuksesta vastasi taidekasvattaja Auni Tuovinen yhdessä asiakkaiden sekä kulttuuriohjaaja Markku Pirttiniemen ja harjoittelija Susanna Lindbergin kanssa. Lasten puutarhan kehittämiseen saatiin avustus Kaupungin perintövaroista.
10/20 LASTEN TAIDEFESTIVAALI HIPPALOT
Lasten taidefestivaali Hippalot toi tänä vuonna Hämeenlinnan Verkatehtaalle lastenkulttuurin helmiä puutarha -teemalla. Festivaalilla päästiin nauttimaan perinteisistä HIPPO-lavan ilmaiskonserteista, teatterisalien esityksistä ja tehtiin omaa taidetta monissa työpajoissa ja viihdyttiin leikkipisteillä. Hippalot on yksi ARXin pitkäaikaisemmista tuotannoista. Se on ollut olemassa jo hyvän aikaa ennen Kulttuurikeskuksen perustamista. Nykyään festivaaleilla näkee perheitä, jotka ovat hippaloineet jo 70-luvulta alkaen ja tekevät niin jo kolmannessa polvessa.
11/20 KERAAMINEN YHTEISÖTAIDETEOS
Kesällä 2022 Kulttuurikeskus ARX toteutti Hämeensaaren kesäkontilla yhteisötaideteosprojektin, jonka tuloksena syntynyt teos julkistettiin Ojoisten Lastentalolla 30.8.2023 ja se sai nimekseen ”Kaunokaisia asioita”.
Lasten taiteen ja luovuuden tuottaminen osaksi kaupunkikuvaa ja lasten arkea on vahvistunut Kulttuurikeskus ARXin osallisuuden kehittämisen kautta.
12/20 KERHOT JA ARX ARJESSA
ARXin maksuttomiin taidekerhoihin ja työpajoihin ei tarvitse ilmoittautua tai sitoutua, vaan jokainen voi tulla mukaan silloin kuin haluaa. Kerhojen ja työpajojen sisällöt ovat monitaiteisia ja niistä vastaavat ARXin taidekasvattajat. Vuonna 2023 kerhoista ovat vastanneet taidekasvattajat Helinä Tanner, Auni Tuovinen sekä Saana Siivonen. Tiistaisin ja torstaisin toimiva Taideaamu on suunnattu vauva- ja taaperoperheille. Kotoutujien perhekerho puolestaan vasta Hämeenlinnaan ja Suomeen muuttaneille lapsiperheille. Kotoutujien perhekerho toteutetaan yhteistyössä Hämeenlinnan kotoutumisen edistämisen palveluiden kanssa.
13/20 HIL-TAIDEHARRASTUKSET
HIL-taideharrastukset tarjoavat lapsille ja nuorille mahdollisuuden taiteen ja liikunnan harrastamiseen koulupäivän yhteydessä. Lapset ja nuoret pääsevät itse vaikuttamaan harrastuksen teemoihin ja sisältöihin ja toimivat aktiivisina jäseninä taidetta ja kulttuuria luoden.
ARX vastasi vuonna 2023 kahdestatoista taideharrastuksesta.
14/20 MIELEENPAINUVAT TAPAHTUMAT – KARSEA-ARXANTAI
Kulttuurikeskus ARX ja Hämeenlinnan taidemuseo järjestivät Karsea-ARXantain tänä vuonna yhdessä. Koko perheelle suunnatussa tapahtumassa oli tarjolla erilaisia työpajoja, Camilla Vuorenmaan Joustava sydän -näyttely, Teatteri Tuomikon Suru puserossa, ennustaja ja K7-kierros isommille. Kammottavalla teemalla järjestetty tapahtuma on ollut jo muutaman vuoden ajan ARXin suosituin ARXantai-tapahtuma.
15/20 MATERIAALIPANKKI JA LAINATTAVAT
Materiaalipankista löytyy vinkkejä kotona toteutettaviin taidehetkiin, työpajaohjeita varhaiskasvatus- ja koululaisryhmille, lainattavia työpajakokonaisuuksia ja jopa pienoisnäyttelyitä. Materiaaleja voivat hyödyntää esimerkiksi perheet, taideohjaajat sekä koulujen ja varhaiskasvatuksen henkilökunta. Materiaalipankin sisällöt ja vinkit ovat vapaasti ja maksuttomasti kaikkien hyödynnettävissä. Osa sisällöistä on kirjoitettu myös englanniksi.
16/20 ERITYISOPETUKSEN PIENRYHMÄT
ARX tarjoaa erityisopetuksen pienryhmille vaihtoehtoisia työpajasisältöjä osana Kulttuuripolkua. Erityisopetuksen pienryhmille suunnatut taidepajat suunnitellaan moniaistisiksi ja tarvittaessa sanattomasti toimiviksi. Pajoissa otetaan huomioon mahdollisimman kattavasti esimerkiksi oppilaiden erilaiset toimintakyvyt, motoriset taidot ja aistiherkkyydet, jotta monenlaiset oppijat pääsisivät itse tekemään ja kokemaan taidetta. Kahden viime vuoden ajan erityisopetuksen pajojen taide on tuotu esiin Valoilmiö-festivaalilla.
17/20 6.-LUOKKALAISTEN ITSENÄISYYSPÄIVÄN JUHLA
6.-luokkalaiset osallistuvat Kulttuuripolulla perinteikkääseen Hämeenlinnan kaupunginjohdon itsenäisyyspäivän juhlaan Verkatehtaalla. Tänä vuonna juhlimassa oli melkein 800-päinen joukko 6.-luokkalaisia opettajineen. Perinteinen juhlaohjelma piti sisällään kaupunginjohtajan tervehdykset ja puheen, Sibeliusopiston musiikki- ja tanssiesityksiä, Maamme-laulun sekä juhlaruokailua. Juhla huipentui artisti SHRTYn keikkaan.
18/20 HÄXIN KELLARISTUDIO
HÄXin kellaristudiossa voi työskennellä omatoimisesti musiikin tekemisen parissa, dj-työskentelyssä, sekä rumpukoneiden ja syntikoiden kanssa. Kellaristudiossa on ollut räppityöpajoja, joissa on päässyt työstämään omia biisejään alan ammattilaisten, kuten Are ja Ex-Tuuttis kanssa. Kellarissa pyörii myös graffitityöpaja talvisin, jossa nuoret pääsevät työstämään omia luonnoksiaan sekä testaamaan VR-graffitia. Kellaristudio on toiminut jo vuoden paikallaan ja siellä toimiminen on maksutonta eikä vaadi ilmoittautumista.
19/20 VALOILMIÖ FESTIVAALI
Valotaiteeseen keskittyvä kaupunkifestivaali Valoilmiö järjestettiin Hämeenlinnassa 23.-25.11.2023 toisen kerran. Festivaalin erikoisuus on sen tuotannossa. Festivaalin teosten tekemiseen osallistuu vuosittain lapsia ja nuoria, jotka työskentelevät yhteistyössä alan ammattilaisten kanssa. Vuonna 2023 ennakkopajoissa oli mukana 1500 lasta ja nuorta. Festivaalin aikana yleisölle esiintyi vielä 120 lasta ja nuorta.
Valoilmiössä oli vuonna 2023 14 kohdetta. Teokset sijoittuivat Hämeenlinnan keskustan lisäksi Iittalan lasitehtaan alueelle. Festivaali keräsi ilahduttavasti kävijöitä lapsiperheistä nuorisoon ja ikäihmisiin asti. Kolmen päivän aikana Valoilmiön teospaikoilla ja työpajoissa kirjattiin yhteensä lähes 35 000 käyntikertaa.
20/20 LASTEN LAUANTAIT
ARX koordinoi koko kaupungin yhteisiä Lasten lauantai -tapahtumia. Hämeenlinnassa tarjotaan lapsiperheille koulujen syys- ja kevätlukukauden jokaisena lauantaina taide- ja kulttuurisisältöjä. Mukana tapahtumia järjestämässä ovat kaikki Hämeenlinnan taide- ja kulttuurilaitokset. Lasten lauantait ovat maksuttomia tapahtumia koko perheelle.
Lasten lauantait ovat osa Hämeenlinnan kaupungin Lastenkulttuurilupausta, jolla taataan laadukkaan lastenkulttuurin saavutettavuus hämeenlinnalaisille lapsille. Lupaus allekirjoitettiin ensimmäisen kerran vuonna 2019 ja siihen sitoutuivat kulttuurilaitosten johtajat sekä kaupungin johto.
ARX järjestää osan Lasten lauantaista omana tuotantona. Lasten lauantaissa on ollut pieniä tapahtumia osana gallerian arkea sekä suuren suosion saavuttaneet, perinteeksi muodostuneet ARXantai-tapahtumat.