Lue minut!
Lue minut! -näyttely on oodi kirjoille, tarinoille ja inspiroitumiselle ja se perustuu Sanna Pelliccionin ja Siri Kolun samannimiseen kirjaan. Näyttely on suunnattu lapsille ja nuorille, mutta soveltuu kaikenikäisille kävijöille. Lue minut! oli Galleria ARXissa esillä 9.2.-23.5.2021.
Toiminnallisessa näyttelyssä pääsee lepäämään kirjapatjalla, seilaamaan ja haaksirikkoutumaan, avaamaan salaisuuksien kaapin sekä inspiroitumaan minimaailmoista äänimaailman lomassa. Lue minut -näyttelyn käsikirjasto, kirjakello, salaisuuksien kaappi ja muut paikat vievät kirjojen ja tarinoiden keksimisen ja kuuntelun maailmaan. Opastaulut ohjaavat omatoimikävijän kulkemista näyttelyssä.
Näyttely on ollut ensimmäisen kerran esillä Vantaan Lastenkulttuurikeskus Pessissä.
Galleria ARXin näyttelyyn liittyy aina myös maksuttomat työpajapisteet. Lue minut! -näyttelyn työpajoissa keskitytään lukemiseen, tarinoihin ja kirjoihin. Pisteet ovat asiakkaiden käytössä näyttelyn aukioloaikojen mukaisesti. Lue minut! -näyttelyn työpajapisteillä voi alkuun mm. tuunata sarjiksia, tehdä tarinoita ja loihtia kirjanmerkkejä.